Blogi

  

  • Road to Fitness Classic - Harjoituskilpailu Vierumäellä

    Pikaista reportaasia ensimmäisestä kisakokemuksestani.

    Suomen Fitnessurheilu ry järjesti harjoituskilpailun Vierumäellä viime lauantaina. Tapahtuman tarkoituksena oli antaa kisaajille mahdollisuus harjoitella esiintymistä oikeassa kisatilanteessa. Tuomarit arvostelivat siis vain kilpailijoiden esiintymistä, eikä kisakuntoa, joten sijoituksia ei jaettu. Kisan jälkeen saimme kukin kisaaja henkilökohtaisen palautteen tuomareilta: mikä oli hyvää esiintymisessä ja missä jäi parantamisen varaa.

    En hirveästi stressannut harjoituskisaa, sillä lähdin sinne vain "harjoitusasenteella", enkä tehnyt mitään erityisiä kisavalmisteluita, kuten tankkauksia. En itseasiassa oikein edes hahmottanut, että olin nyt oikeasti menossa lavalle poseeraamaan yleisön eteen. Se fiilis mikä tuli kisapaikalle saavuttuamme... satapäinen yleisö... halli täynnä kovakuntoisia kisaajia...tilanne iskikin melkoisen stressireaktion päälle ja aloin jännittämään todella paljon. Lisäksi tapahtuma streamattiin Youtubessa. Homma ei helpottunut yhtään, kun menimme bäkkärille kilpakumppaneiden kanssa. Kaikki näyttivät isoilta ja kireiltä. Mietin, että olenko aivan väärässä paikassa. Pää alkoi tekemään tepposia.

    Parin tunnin odottelun jälkeen tuli meidän sarjan vuoro. Ryhmä jonossa lavan takana. Löin aivot narikkaan ja ei muuta kuin lavalle. Lavalla jännitti aluksi niin pirusti, ja tuntui että tärisen kuin haavan lehti. Ensimmäiset vertailut menivät hujauksessa ohi ja menimme takaisin bäkkärille. Sitten jännitys raukesi. Tai no... seuraavaksi tuli ilmi, että menenkin vetämään vapaaohjelmani. Tästä ei oltu tiedotettu mitään, enkä ollut mitenkään henkisesti valmistautunut vaparin vetämiseen. Onneksi vapari tuli lihasmuistista ilman suurempia miettimisiä, ja sain sen esityttyä kunnialla ilman suurempia virheitä.

     

    Lopuksi oli vielä finaalikierros, jossa olin jo täysin rentoutunut, ja huomasin, että jopa nautin lavalla esiintymisestä. Kaikki jännitys oli hävinnyt, lihakset eivät enää tärisseet, ja hymykin alkoi irtoamaan luontevasti. 

    Kisan jälkeen pääsimme kuuntelemaan yksitellen tuomaripalautteen. Yhteenvetona voisi sanoa, että palaute oli erittäin positiivista: esiintyminen oli tuomareiden mukaan tyylikästä ja itsevarmaa. Kritiikkiä tuli myös tietyistä poseista ja vapaaohjelman nyansseista, mutta ne on nyt tiedossa, laitetaan korjaukseen ja tuodaan entistä parempi esiintyminen lavalle itse pääkisassa!

    Tässä on vielä neljä viikkoa aikaa rutistaa ja sulattaa viimeisetkin rasvat pois Fitness Classiciin Helsingin kulttuuritalolla 20.4. pääsiäisenä. Harjoituskisa loi uskoa ja itsevarmuutta omaan tekemiseen, sekä antoi hyvän boostin loppudieetille. Hyvä tästä vielä saadaan.

    -Olli

      Takaisin
    0 kommenttia:
    Kommentoi:

Personal Trainer Olli Raunemo

040 1969109
Kouvola
olli@pt-raunemo.fi